Ajatuksia sanasta jota on vaikea lausua

Rakkaus on sana, jota nykyisessä materialistisen tieteen hallitsemassa maailmassa on vaikea sanoa. Se tuntuu vain,… nololta. Ei se kuulu reaalimaailmaan, jossa taseet ovat töissä ja bisnes on bisnestä.

Rakkaus ei sovi nykytieteen, tai tarkemmin sanoen, kahdeksannentoista vuosisadan tieteen, maailmankuvaan, jossa maailman on deterministinen kone eikä ole sijaa tietoisuudella, vapaalle tahdolle eikä rakkaudelle.

Tässä vanhentuneessa maailmankuvassa me kuitenkin elämme, ainakin yhteiskunnan jäseninä, ja uskottelemme olevamme tämän determinismin täysin avuttomia uhreja. Yhteiskuntamme on tässä maailmankuvassa rakkaudeton kone ja meidän on alistuminen sen pieneksi rattaaksi. Ei voisi olla parempaa ilmaisua tälle uskolle kuin pääministerimme pakkomielteen omainen toistelu “On pakko!”. Verohelpotukset rikkaille ja köyhät kyykkyyn. Perusteluksi on keksitty velka: sen lyhentäminen edellyttää tämän kaiken ja tämä kaikki on tietysti määrätty tapahtumaan jo alkuräjähdyksessä joten köyhän turha pullikoida.

Maailmankuvassamme on kuitenkin edellisen kanssa täysin ristiriitainen elementti: vulgaari-darwinimismi. Elämä nähdään armottomana olemassaolon taisteluna, jossa vahvempi voittaa, nopeat syövät hitaat, ja kaverille ei jätetä. Mutta eikötässä olekin ristiriita: miten ihmeessä tämä on mahdollista, jos yhteiskunta on tiedoton kone ja me sen mukana? Onko meillä sittenkin vapaa tahto, jos ei muuta niin ainakin jättää kaveri ilman?

Nyt mieleen tulee luvaton ajatus. Olisiko niin, että jotkut, ne jotka hallitsevat, tajuavat tämän ristiriidan aivan mainiosti. Mikä onkaan parempi tapa hallita kuin uskotella hallittaville että heillä ei lainkaan vapaata tahtoa: että he ovat vain pieniä rattaita isossa koneistossa. Toisaalta voi vapautua omantunnon vaivoista kun voi todeta olevansa vain pieni ratas suuressa koneistossa.

Ja tässä tullaankin persuihin. Hallituksessa on monia uusnatseja ja natsismin perusidea on että vahvoilla on oikeus ja jopa velvollisuus käyttää hyväkseen heikkoja. Tämän Nietche muotoili niin karskiksi filosofiaksi, ettei edes hänen oma mielenterveytensäkään ei sitä kestänyt. Empatiat pois politiikasta niinkuin Riikka Purra asian ilmaisee! Hallituksen irtisanoutuminen rasismista ja uusnatsismista oli puhdasta poliittista kosmetiikkaa. Koko hallitusohjelma on konkreettista yli-ihmis-ideologian toteuttamista. Enkä epäile, etteikö taustalla olisi tietoinen ajatus siitä että vahvemmmilla oikeus on nujertaa heikommat. Sitä ei tietysti voi ääneen sanoa, joten on kätevää vedota taloudelliseen determinismiin.

Mutta miten sitten rakkaus voisi auttaa tässä? Tiedämme, että rakkaus saa kirjaimellisesti ihmeitä aikaan. Se voi antaa uuden suunnan kokonaiselle ihmiselämälle. Ja voidaanko esimerkiksi yhteiskuntien käsittämättömän nopea toipuminen sotien tuottamasta täydellisestä hävityksestä ymmärtää materialistisessa kuvassa? Voisiko rakkaus olla todellinen vaikuttaja?

Nykyistä talouselämää luonnehtii rakkaudettomuus: kaikkialla vallitsee raaka kilpailu jossa vastustaja pyritään nujertamaan. Ei ole ystäviä, on vain liittolaisia. Luomme yhä uusia teknologiasia innovaatioita ja lopputuloksena on vain uusia ongelmia. Voisiko rakkaus auttaa?

Maailman uskontojen takana on oivallus rakkauden ainutlaatuisesta voimasta. Tieteessä esimerkiksi Einstein näki sen mysteerinä, jota emme ymmärrä. Mutta materialistinen nykytieteemme, joka on yhteiskuntafilosofiamme perusta ei halua rakkaudesta puhua, se vain sotkisi finanssi-teollisuuden yhtälöt. Ekonomistisessa maailmankuvassa on mahdotonta kuvitella, että rakkaus, joka rikkoisi tekisi mahdottoman mahdolliseksi rikkomalla determinismin pakkopaidan, voisi ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ja jopa pelastaa ihmiskunnan umpikujastaan johon materialistinen filosofia yhdistettynä vulgaaridarwinismiin on sen ajanut.

Kun esittää ekonomistille tai tieteentekijälle väitteen, että rakkaus voisi pelastaa sivilisaatiomme, on esitettävä myös tieteelliset perustelut. On kerrottava jotain oleellista siitä mitä rakkaus on tieteen näkökulmasta ja miten se kykenee vapauttamaan meidät determinismin. Tämä varmastikin vaatii tietoisuuden teorian ja sellainen on paraikaa kehittymässä: tosin YLEn uutiset eivät siitä ole kertoneet sanallakaan.

Ensimmäinen lohdullinen havainto on, että kvanttimekaniikka korvasi klassisen fysiikan determinismin tilastollisella determinismillä jo vuosisata sitten. Toinen lohdullinen havainto on että tilastollinen determinismi pätee vain tietyin edellytyksin. Skaaloissa, joissa kvanttikoherenssi vallitsee, ei tilastollinen determinismi pädekään ja maailma ei olekaan enää tiedoton kone vaan ennemminkin elävä ja tietoinen organismi.

Edelleen, kokeelliset havainnot jopa astrofysikaalisissa skaaloissa sekä kehittyvät tietoisuuden teoriat pakottavat kysymään onko kvanttikoherenssi vain atomaaristen systeemien ominaisuus vain onko se mahdollinen jopa elävän aineen tasolla?

Tekisikö kvanttikoherenssi mahdolliseksi elävälle aineelle uudelleen-luoda itseään ja ympärillä olevaa maailmaa? Jos vapaa tahto olisi jotain todellista niin myös etiikka ja moraali löytäisivät paikan maailmankuvassamme. Tietoiset olennot joutuisivat tällaisessa maailmankuvassa valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Hyvät teot kasvattavat kvanttikoherenssia ja maailman ymmärrystä itsestään, pahat pienentävät sitä. Hyvät teot lisäävät rakkautta ja ne tehdään rakkauden motivoimina.

Voisiko siis rakkauden ohjaama vapaa tahto vaikuttaa jopa yhteiskuntamme tasolla? Kysymys saattaa kuulostaa maallikon korvissa hassulta: ilmeiseltähän tämä tuntuu. On kuitenkin muistettava, että tieteentekijä on dogmiensa vanki ja kykenee kyseenalaistamaan ne vain kun on ehdoton pakko (ja urakehitys ei vaarannu). Näyttää siltä, että tieteentekijät, joilla on papiston rooli nykymaailmassa, ovat avainasemassa. Jos haluamme pelastaa pallomme, on heidän pakko muuttaa dogmejaan. Pidetään siis peukkuja, aikaa ei ole paljon.

For a summary of earlier postings see Latest progress in TGD.

For the lists of articles (most of them published in journals founded by Huping Hu) and books about TGD see this.